Uudenvuodenlupaukseni oli saada vähän lihaksia ja päästä eroon seksikkäästä kaljamahasta...
perjantai 6. tammikuuta 2012
Kuvat, viikko 0
Ohessa kuvat lähtötilanteesta. Kuvissa olen ilmeisesti seitsemällennä kuulla raskaana. Tissit ei ole vielä kasvaneet, mutta niissä on vähän karvoja. Myöskään kohtua en ole havainnut.
Joku oli jo kerennyt laittaa kommentin, mutta todellisena tietotekniikan ihmelapsena onnistuin sen jotenkin hävittämään.
Ensinnäkin, kiitos kommentista. Tekstien ei ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa, enkä usko niin käyvänkään. Kärjistän kirjoittaessani aika paljon, mutta se nyt vain on tyylini kirjoittaa.
Siinä olet oikeassa, että rasva on kuvissa aika hyvin piiloutunut. Selkä on livenä kokeillessa ehkä pahin alue, vatsa hyvänä kakkosena. Läski olen suurimmaksi osaksi vain mieleltäni ja elämäntavoiltani. Läski on siis itselleni lähinnä mielentila, johon pyrin blogin nimelläkin viittaamaan.
En pidä kehoani mitenkään järkyttävänä tai muuta vastaavaa, haluan lähinnä vain itseni urheilullisemman näköiseksi ja näin parhaimmaksi ensimmäiseksi askeleeksi ainakin viiden kilon pois karistelun.
Vertauskuvana toimii armeija-aikainen jalkapallo minä, jolloin painoa oli 15 kiloa vähemmän, pituus sama ja kuitenkin lihaskunto kiitettävällä tasolla armeijan testien mukaan. Sellaiseksi tikuksi en kuitenkaan halua, vaan nykyiseen painooni olen oikein tyytyväinen, mutta siihen mistä ja miten se koostuu, en ole.
Joku oli jo kerennyt laittaa kommentin, mutta todellisena tietotekniikan ihmelapsena onnistuin sen jotenkin hävittämään.
VastaaPoistaEnsinnäkin, kiitos kommentista. Tekstien ei ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa, enkä usko niin käyvänkään. Kärjistän kirjoittaessani aika paljon, mutta se nyt vain on tyylini kirjoittaa.